Kaksi naista sai surmansa oman puolisonsa käden kautta yhden ja saman viikon aikana Suomessa.
Kaakkois-Suomen poliisin mukaan Kouvolassa tapahtui 30. heinäkuuta yhden ihmisen kuolemaan
johtanut perheensisäinen henkirikos. Aviomies tappoi vaimonsa. Joensuussa puolestaan 26-vuotias
mies vangittiin 24-vuotiaan naisen taposta. Uutiset pysäyttivät minut. Työskentelen paljon
väkivallan uhrien kanssa, joten kuolemaan johtavaa väkivaltaa on vaikea ohittaa.
Tutkimusten mukaan ennen ensimmäistä pahoinpitelyä perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhri on
kokenut tekijän taholta alistamista, henkistä väkivaltaa, uhrin elämän rajoittamista ja muita
väkivallan muotoja. On vaikea uskoa, että Kouvolassa ja Joensuussa surmansa saaneet naiset
olisivat kohdanneet väkivaltaa ensimmäisen kerran siten, että se olisi johtanut heti kuolemaan.
Mahtoivatko naiset saada koskaan apua asiaan?
Suomessa naisiin kohdistuvan väkivallan taso on eurooppalaisittain korkea. Samoin muu perhe- ja
lähisuhdeväkivalta. Vuonna 2020 viranomaisten tietoon tuli 10 800 pari- ja
lähisuhdeväkivaltarikosta. Näiden uhreista aikuisia oli 78,4 prosenttia. Aikuisista uhreista 75,2
prosenttia oli naisia. Vuonna 2020 ilmoitetusta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta 39,5 prosenttia oli
avio- ja avopuolisoiden välistä väkivaltaa. Korkeasta tasosta huolimatta väkivallan vastaiset toimet
ovat olleet Suomessa vaatimattomia. Päättäjät eivät ole halunneet käyttää asian korjaamiseen
taloudellisia panostuksia.
Suomessa oikeusjärjestelmä kiinnittää enemmän huomiota rikoksentekijään kuin uhriin. Suomi
allekirjoitti vuonna 2011 naisia väkivallalta suojelevan sopimuksen, mutta ei noudata sitä vieläkään.
Meillä ei ole turvakoteja tarpeeksi väkivallan määrään ja asukaslukuun nähden. Turvakotipaikkojen
riittävää määrää seuraa ja arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL:n tekemän arvion
mukaan turvakotipaikkojen tosiasiallinen tarve Suomessa olisi noin 300 ja 350 perhepaikan välillä.
Itse koen suurimmaksi ongelmaksi oikeusjärjestelmässämme ja väkivaltaan suhtautumisessa
seuraavat asiat turvakotien vähäisyyden lisäksi;
1. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa voidaan arvioida lieväksi, vaikka teon seuraamukset ovat
tutkimusten mukaan huomattavasti vakavammat kuin satunnaisen kadulla tapahtuvan
väkivallan;
2. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa sovitellaan edelleen ja asia saatetaan sopia anteeksipyynnöllä;
3. Uhrin kokemuksen vähättely;
4. Lievät rangaistukset ja vahingonkorvaukset. Selkäsaunasta uhri saa keskimäärin 300-500 €:a
ja tekijä 20 päiväsakkoa. Kalliimpaa on ajaa kovaa autolla;
5. Viranomaisten suhtautuminen uhriin, johon jopa oikeusasiamies on joutunut kiinnittämään
huomiota.
Lähi- ja perheväkivallan asema yhteiskuntamme hiljaisesti hyväksyttynä normina ja rangaistusten
lievyys, on yksi esimerkki siitä miksi rikoslaki kaipa kokonaisuudistusta. Rikoslaki tuli voimaan
vuonna 1889. Minulle on jäänyt erityisesti oikeustieteellisestä mieleen luento, jolla rikosoikeuden
professori Terttu Utriainen arvosteli lain rangaistusasteikkoa.
Rikoslaissa näkyy lain voimaantulon ajan käsitys ihmisen arvosta verrattuna omaisuuden arvoon.
Vuonna 1889 Suomi oli osana Venäjän keisarikuntaa. Ihmisen fyysisellä koskemattomuudella, saati
naisen arvolla, ei juurikaan ollut merkitystä. Tässä ajassa meidän tulisi tehdä selväksi se, että
Suomessa ihmishenkeen ja fyysiseen koskemattomuuteen suhtaudutaan eri tavalla kuin vuonna
1889.
Rikoslain kokonaisuudistus ja ihmishengen arvostus on asia, jota itse haluaisin edistää yhtenä
asiana eduskunnassa. Nykyinen rangaistuskäytäntö ei vastaa omaa käsitystäni
oikeudenmukaisuudesta. Rangaistusasteikkoja tulisi kehittää siten, että omaisuuteen ja talouteen
kohdistuvien rikosten rangaistusasteikko ei olisi niin ankara verrattuna ihmisen fyysiseen
koskemattomuuteen kohdistuviin rikoksiin.
Mitä sinä olet mieltä?