Kansanedustaja Karoliina Partanen

Olen Karoliina Partanen, kokoomuksen varapuheenjohtaja, kuopiolainen kansanedustaja, äiti ja varatuomari. Kansanedustajana olen valmis kantamaan vastuuta ja tekemään vaikeitakin päätöksiä. Suomen suuntaa on muutettava ja siihen työhön olen valmis. Suomea on rakennettava tulevaisuuden takia, ei suosion takia. 

Toimin politiikassa myös kaupunginvaltuutettuna, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettuna ja aluehallituksen jäsenenä sekä Pohjois-Savon maakunnan maakuntavaltuutettuna.

TEEMANA

Talous

Terve julkinen talous on paras lääke talouden heilahteluihin.

Lue lisää

TEEMANA

Terveys

Ketään ei hoideta mitoituksilla tai takuilla. Huolehditaan henkilöstöstä ja panostetaan perusterveydenhuoltoon.

Lue lisää

TEEMANA

Turvallisuus

Kun kenenkään ei anneta pudota, yhteiskunta on turvallinen.

Lue lisää

TEEMANA

TALOUS

Terve julkinen talous on paras lääke talouden heilahteluihin.

TEEMANA

TERVEYS

Ketään ei hoideta mitoituksilla tai takuilla. Huolehditaan henkilöstöstä ja panostetaan perusterveydenhuoltoon. 

TEEMANA

TURVALLISUUS

Karoliinan aikajana

Oikeustieteiden maisteri

Valmistuin oikeustietieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2007.
2012

Äiti

Minusta tuli äiti vuonna 2014.
2018

Oikeusvaikuttaja

Suomen Asianajajaliitto nimesi minut 100 oikeusvaikuttajan joukkoon kiitoksena ansiokkaasta työstä tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittämisessä ja asianajajan ammatin työn tunnetuksi tekemisessä.
2020-2022

Lähitapiola Itä-Suomen hallintoneuvoston jäsen

13.6.2021

ANTI-festivaalin varapuheenjohtaja

23.1.2022

Kansanedustaja

Olin ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa ja tulin valituksi kansanedustajaksi Savo-Karjalasta 2.4.2023.
27.6.2023

Tasa-arvoasian neuvottelukunnan puheenjohtaja

Tulin valituksi Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaksi.
16.6.2024
2007

Varatuomari

Suoritin auskultoinnin Kymenlaakson käräjäoikeudessa 2011-2012.
2014

Asianajaja

Suoritin asianajajatutkinnon vuonna 2018.
23.8.2019

Asianajajaliiton Itä-Suomen osaston puheenjohtaja

2021

Kuopion kaupunginvaltuutettu

Tulin valituksi Kuopion kaupunginvaltuutetuksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Minut valittiin myös kasvun- ja oppimisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi.
2021-2022

Pohjois-Savon aluevaltuutettu

Ensimmäiset aluevaalit käytiin vuoden 2022 tammikuussa ja tulin valituksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuutetuksi. Toimin lisäksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksessa.
2.4.2023

Valiokuntapaikat eduskunnassa

Vaikutan eduskunnassa perustuslakivaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä ja lakivaliokunnan varajäsenenä. Toimin myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana sekä Veikkauksen hallintoneuvoston jäsenenä. Työskentelen myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokunnassa.
23.10.2023

Kokoomuksen varapuheenjohtaja

Tulin valituksi kokoomuksen varapuheenjohtajaksi Tampereen puoluekokouksessa.
2007

Oikeustieteiden maisteri

Valmistuin oikeustietieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2007.
2012

Varatuomari

Suoritin auskultoinnin Kymenlaakson käräjäoikeudessa 2011-2012.
2014

Äiti

Minusta tuli äiti vuonna 2014.
2018

Asianajaja

Suoritin asianajajatutkinnon vuonna 2018.
23.8.2019

Oikeusvaikuttaja

Suomen Asianajajaliitto nimesi minut 100 oikeusvaikuttajan joukkoon kiitoksena ansiokkaasta työstä tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittämisessä ja asianajajan ammatin työn tunnetuksi tekemisessä.
2020-2022

Asianajajaliiton Itä-Suomen osaston puheenjohtaja

2021

Lähitapiola Itä-Suomen hallintoneuvoston jäsen

13.6.2021

Kuopion kaupunginvaltuutettu

Tulin valituksi Kuopion kaupunginvaltuutetuksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Minut valittiin myös kasvun- ja oppimisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi.  
2021-2022

ANTI-festivaalin varapuheenjohtaja

23.1.2022

Pohjois-Savon aluevaltuutettu

Ensimmäiset aluevaalit käytiin vuoden 2022 tammikuussa ja tulin valituksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuutetuksi. Toimin lisäksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksessa.
2.4.2023

Kansanedustaja

Olin ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa ja tulin valituksi kansanedustajaksi Savo-Karjalasta 2.4.2023.
27.6.2023

Valiokuntapaikat eduskunnassa

Vaikutan eduskunnassa Perustuslakivaliokunnan sekä Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä ja Lakivaliokunnan varajäsenenä. Toimin myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana sekä Veikkauksen hallintoneuvoston jäsenenä. Työskentelen myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokunnassa.
23.10.2023

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja

Tulin valituksi Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (Tane) puheenjohtajaksi.

Ajankohtaista

Raskaussyrjintä on työelämän sokea piste

Raskaussyrjintä on työelämän sokea piste Olen surullinen, että raskaus- ja perhevapaasyrjintä on edelleen suomalaisessa työelämässä arkipäivää. Se ei ole mikään pieni ilmiö, vaan todellisuutta tuhansille työntekijöille. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen

JATKA LUKEMISTA

SDP:n talouslinjalla olisimme jo perikadossa

SDP:n talouslinjalla olisimme jo perikadossa Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV julkaisi ke 19.11. raportin valtion budjetin menolisäyksistä COVID-19-pandemian aikana. Raportti paljastaa, kuinka löperöä talouspolitiikkaa SDP-johtoinen punamultahallitus harjoitti suomalaisen veronmaksajan kustannuksella. Kehykset paukkuivat

JATKA LUKEMISTA

Työllisyystilanne vaatii vaikuttavia toimia

Työllisyystilanne vaatii vaikuttavia toimia Jokainen on varmasti samaa mieltä siitä, että työttömyystilanne on vakava ja työllisyyden lisäämiseksi on tehtävä paljon töitä ja hyviä päätöksiä. Hallitus on ottanut tilanteen erittäin vakavasti

JATKA LUKEMISTA

Karoliina Instagramissa