Arvoisat lukijat,
Itsenäinen Suomi täyttää tänään 107 vuotta. Itsenäinen Suomi ei ole tullut annettuna. Menneet sukupolvet ovat maksaneet kovan hinnan, ja lukemattomat menettäneet henkensä sen puolesta, että me saamme elää itsenäisessä ja vapaassa Suomessa tänä päivänä. Historia kertoo meille tuhansia tarinoita siitä, miten suomalaiset miehet ja naiset asettivat kerta toisensa jälkeen epäitsekkäästi isänmaansa edun oman etunsa edelle.
Tässä ajassa itsenäisyyden merkitys korostuu, kun Euroopassa jälleen soditaan. Sota ei ole ollut näin lähellä Suomea 80 vuoteen. Ukrainan kohtalo muistuttaa Suomen tilannetta vuonna 1939, kun ylivertainen vastus kävi pienemmän kimppuun. Suomi taisteli, päihitti puna-armeijan ja säilytti itsenäisyytensä, ja nyt Ukraina on taistellut itsenäisyydestään yli 1000 päivää samaa vihollista vastaan. On Suomen ja koko läntisen maailman olemassaolon kannalta keskeistä, että Ukraina päihittää Venäjän sorron ja jotta me tuemme Ukrainaa tässä yhteisessä taistelussa.
Meidän poliitikkojen tärkein tehtävä on kantaa huolta Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta sekä vaalia yhteisiä arvojamme ja oikeusvaltioperiaatetta. Maamme hallitus on ensimmäisestä päivästä asti tehnyt työtä turvallisemman Suomen eteen. Suomen on oltava turvallinen maa aivan jokaiselle suomalaiselle arjen jokaisessa hetkessä.
Etelä-Koreassa näimme, kuinka itsestäänselvyytenä pidetty demokratia ja oikeusvaltioperiaate voi olla nopeasti uhattuna, kun vallassa oleva maan johtaja haluaa tehdä vallankaappauksen. Täytyy muistaa, että perustuslaki ja valtiosääntö on loppu viimein vain sanoja paperilla, sitä ei puolusta kukaan muu kuin me itse. Etelä-Koreassa rohkeat parlamentaarikot äänestivät johtajaa vastaan ja saivat kumottua demokratiaa heikentävän esityksen.
Suomalainen yhteiskunta rakentuu vahvaan ja reiluun oikeusvaltioon, vapauteen, luottamukseen, länsimaiseen demokratiaan, markkinatalouteen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Suomi on maa, jossa jokaisesta pidetään huolta ja jokaiselle annetaan mahdollisuudet rakentaa elämäänsä. Maa, joka tarjoaa meille tasa-arvoisia mahdollisuuksia, hyvinvointia ja turvallisen ympäristön.
Meidän täytyy kuitenkin joka päivä puolustaa näitä arvojamme, lakejamme ja demokratiaamme, vaalia sitä kaikkein tärkeintä – itsenäisyyttä. Ulkopuoliset, ja myös joskus sisäiset, voimat yrittävät horjuttaa maamme suvereniteettia ja demokratiaamme. Meidän tulee rakentaa Suomea parempaan suuntaan, olla aktiivinen toimija kansainvälisesti ja pitää yhtä läntisten demokratioiden kanssa sekä puolustaa yhdessä ihmisoikeuksia.
Itsenäistä Suomea rakennetaan joka ikinen päivä uudestaan. Meillä päättäjillä on vastuu Suomen rakentamisesta, mutta ennen kaikkea joka ikinen suomalainen rakentaa omassa arjessaan itsenäistä Suomea. Yhteisellä työllämme, yrittäjyydellä, tavallamme kohdata muita ihmisiä, kasvattaa lapsiamme, uskoa mahdollisuuksiin ja auttaa kaveria. Itsenäisen ja yhtenäisen Suomen rakentaminen on meidän kaikkien vastuulla.
Olemme pieni osa Suomen matkassa, saimme viestikapulan edeltäjiltä ja meidän tehtävämme on ojentaa se seuraaville paremmassa kunnossa. Olemme osa Suomen tarinaa. Me tavoittelemme joka päivä sitä, että Suomi on jatkossakin maailman paras maa elää omaa elämäänsä. Kasvaa aikuiseksi, perustaa perhe, tehdä töitä, perustaa yritys ja vanheta yhdessä.
Suomalainen yhteiskunta rakentuu myös vastuunkannolle. Jokaisen vastuulle kantaa oma kortensa kekoon, jokaisen vastuulle noudattaa yhteisiä sääntöjä, jokaisen vastuulle olla sivistynyt ja hyvä ihminen toinen toiselle.
Samalla yhteiskunta rakentuu vastuulle tulevasta. Vastuulle siitä, että myös seuraava polvi pääsee rakentamaan oman näköistään itsenäistä Suomea. Vastuulle siitä, että meidän tekemämme päätökset eivät vie mahdollisuuksia pois niiltä, jotka vasta tutustuvat tähän maailmaan.
Siksi Orpon hallitus tekee jatkuvasti työtä paremman talouden, työllisyyden ja elämän eteen. Ilman kestävää taloutta ei ole sitä suomalaista yhteiskuntaa, jota me kaikki arvostamme ja mihin olemme tottuneet. Taloudesta huolehtiminen on huolehtimista lastemme kouluista, vanhustemme hoivasta, läheistemme turvallisuudesta, sairaittemme terveydestä ja maamme itsenäisyydestä. Ilman kestävää taloutta ei ole näitä asioita. Ilman kestävää taloutta ei ole pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Tehdään siis jatkossakin yhdessä, koko kansakuntana jokainen omien kykyjemme mukaan töitä sen eteen, että Suomi yhä parempi paikka elää ja jotta uudet sukupolvet voivat ajatella myöhemmin, että me teimme parhaamme tässä hetkessä – Suomen ja suomalaisten puolesta.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kansanedustaja
Kokoomuksen varapuheenjohtaja