Kehysriihi vahvistaa kasvua ja uskoa tulevaan
Kehysriihi vahvistaa kasvua ja uskoa tulevaan
Hallituksen viimeinen kehysriihi on saatu päätökseen erittäin haastavassa taloustilanteessa. Vaikeuksista huolimatta hallitus on tehnyt nyt ja aiemmin useita päätöksiä, joilla vahvistetaan talouskasvua, yrittämisen edellytyksiä ja tulevaisuuden uskoa.
Erityisen iloinen olen, että kehysriihen ratkaisuissa näkyy selvä panostus Savo‑Karjalaan ja koko itäiseen Suomeen. Kilpailu rahoituksesta on kovaa, eikä alueemme huomioiminen ole itsestäänselvyys. Tämän eteen onkin kollegoiden kanssa tehty kovasti töitä. Oppositio väittää jatkuvasti, että hallitus on unohtanut itäisen Suomen, mutta tulokset kertovat täysin päinvastaista. Olemme panostaneet Savo-Karjalaan huomattavasti enemmän euroja vaikeassa tilanteessa kuin edellinen rahanjakohallitus.
Yrittäjyyttä ja arkea tukevia ratkaisuja
Yrittäjien kohtuuton konkursseja suuret määrät aiheuttanut YEL-järjestelmä on korjattu!
Moni yrittäjä on kokenut joutuneensa maksamaan liian korkeita eläkemaksuja todelliseen työtuloonsa nähden. Erityisesti pien- ja yksinyrittäjät ovat kokeneet nykyisen mallin kohtuuttomaksi. Marinin-Saarikon mallin korjaaminen oli meidän yksi tärkeimmistä tavoitteistamme.
Pitkään odotettu YEL‑uudistus tarjoaa yrittäjille lisää valinnanvapautta eläkemaksujen määräytymisen suhteen. Maksujen parempi kytkentä todellisiin tuloihin parantaa erityisesti pien‑ ja yksinyrittäjien asemaa, tuo ennustettavuutta ja madaltaa kynnystä kasvuun ja työllistämiseen.
Kotimaista kysyntää vahvistetaan kotitalousvähennyksen korottamisella, mikä lisää palvelujen kysyntää ja tukee suoraan pk‑yrityksiä. Samalla korjausrakentamista tuetaan merkittävästi. Tämä työllistää rakennusalaa ja mahdollistaa taloyhtiöitä laskemaan kustannuksia energiatehokkaiden ratkaisujen myötä.
Merkittäviä infra‑investointeja Savo‑Karjalaan
Kehysriihessä päätettiin useista Savo‑Karjalan kannalta tärkeistä tie‑ ja rataparannuksista, jotka vahvistavat saavutettavuutta, liikenneturvallisuutta ja yritysten toimintaedellytyksiä. Näitä ovat muun muassa:
1. Karjalan radan kehittäminen hallitusohjelman mukaisesti ja sen pohjoinen jatke sekä Imatra-Joensuu välille Poiksillan kohtaamisraide
2. Valtatie 9:n liittymäjärjestelyt Suonenjoella ja Ylämyllyllä sekä silta Riistavedellä
3. Valtatie 23:n parantaminen Heinävedellä
4. Tiehankkeet Juuassa ja Tolosenmällä
Lisäksi VT5 Leppävirta–Kuopio ‑varalaskupaikan rakentaminen on saanut rahoituksen. Kyseessä on hallitusohjelman suurin yksittäinen tiehanke, ja se osoittaa, että pitkäjänteinen vaikuttamistyö tuottaa tulosta.
Katse tulevaan
Kehysriihessä päätettiin myös käynnistää valmistelu erityistalousaluekokeilusta. Vaikka varsinaiset aluepäätökset tehdään myöhemmin, valmistelun käynnistyminen on tärkeä askel kohti uusia investointi‑ ja kasvumahdollisuuksia itäiselle Suomelle.
Kokonaisuutena kehysriihen päätökset vahvistavat luottamusta tulevaan. Itäistä Suomea ei ole unohdettu, vaan alueen saavutettavuuteen, yrittämiseen ja elinvoimaan on panostettu vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa.
Kansanedustaja
Kokoomuksen varapuheenjohtaja