Matkamme alkaa tästä

Olen vuonna 1983 syntynyt asianajaja, varatuomari, Kuopion kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu sekä Pohjois-Savon maakunnan maakuntavaltuutettu. Suurin saavutukseni elämässäni on kahdeksanvuotias poikani, joka on vauhdikas ja ihana erityislapsi. Perheeseeni kuuluvat myös puolisoni sekä kultainennoutaja Pablo.

Ennen Kuopioon muuttoa, asuin neljä vuotta Siilinjärvellä, joka on toinen kotini Savossa. Sukujuureni ovat Joensuussa, jossa iso sukuni asuu edelleen.  Opintojeni jälkeen asuin sekä työskentelin pääkaupunkiseudulla. Minulla oli kuitenkin suuri toive päästä asettumaan Pohjois-Savoon, jossa vietin kesät ja suurimmat osat lomistani ennen lapseni syntymää. Savolaiset, Kuopion monipuolisuus, hyvät kulkuyhteydet sekä harrastus- ja työmahdollisuudet vahvistivat päätökseni muuttaa Savoon. Se on ollut elämäni paras ratkaisu. 

Vapaa-ajallani nautin liikunnasta, luonnosta ja uuden oppimisesta. Kesällä olen innokas kaupunkiviljelijä.  Arkeamme pyörittää poikani urheiluharrastukset sekä Pablo-koiran kanssa touhuaminen. 

Mukaan politiikkaan

Politiikkaan lähdin mukaan innostuksesta yhteisten asioiden hoitamiseen. Toimin asianajajaliiton Itä-Suomen osaston puheenjohtajana kolme vuotta. Lisäksi sain mahdollisuuden toimia ANTI-festivaalin varapuheenjohtajana. Tällä hetkellä toimin aluehallituksen jäsenenä, Kuopion yrittäjien hallituksen jäsenenä, LähiTapiola Savon hallintoneuvoston jäsenenä sekä kasvuyritysten hallituksissa. Yhteisten asioiden ajaminen, muutoksen tekeminen ja toisten auttaminen on palkitsevaa ja sydäntäni lähellä.

Ammatissani, sekä omassa henkilökohtaisessa elämässäni kokemani asiat innostivat minua vaikuttamaan ja tekemään parempaan tulevaisuutta. Autoin vuosia sitten syrjäytyneen nuoren takaisin elämään kiinni. Se sai minut pohtimaan sitä, mikä meidän yhteiskunnassamme on vikana kun ihmiset eivät pääse vuosiin kodistaan ulos, eikä heitä auteta.

Olin haaveillut pitkään paikallispolitiikkaan lähtemistä, ja olen iloinen, että Kokoomus pyysi minua kunnallisvaaliehdokkaaksi kevään 2021 vaaleihin. Yllätyin vilpittömästi läpimenostani ja sain vastuullisen tehtävän toimia kasvun- ja oppimisen lautakunnan varapuheenjohtajana. 

Aluevaalien jälkeen tulin valituksi aluehallitukseen. Tehtävä tuntui heti omalta, koska olen työskennellyt seitsemän vuotta lakimiehenä Suomen lähi- ja perushoitajaliitossa. Sote-asiat ovat olleet myös lapsuudenkodissani paljon esillä, koska äitini ja osa veljistäni työskentelevät hoitoalalla.

Olen ehdolla vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, koska koen, että koko vaalipiirimme ansaitsee vahvempaa edunvalvontaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tule tapaamaan minua ja kertomaan, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä

Koen, että koko vaalipiirimme ansaitsee vahvempaa edunvalvontaa

2007

Oikeustieteiden maisteri

2007

2012

Varatuomari

2012

2014

Äiti

2014

2018-2022

Antifestivaalin hallituksen jäsen

2018-2022

2018

Asianajaja

2018

2019

Oikeusvaikuttaja -tunnustus

Suomen asianajajaliiton tunnustus ansiokkaasta työstä tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittämisessä ja asianajajan ammatin työn tunnetuksi tekemisessä. 

2019

2019-2022

Asianajajaliiton Itä-Suomen osaston pj.

2019-2022

2020

Vuoden yrittäjäteko 2020

Savon yrittäjien myöntämä tunnustus yrittäjien vapaaehtoisesta auttamisesta korona-pandemian keskellä.  

2020

2020-

Kuopion yrittäjien hallituksen jäsen

2020-

2021-

Kaupunginvaltuutettu

Kasvun ja oppimisen lautakunnan varapuheenjohtaja 

2021-

2021-

Lähitapiola Savo hallintoneuvoston jäsen

2021-

2022-

Aluevaltuutettu

2022-

2022-

Aluehallituksen jäsen

2022-

2023

Kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä?

2023